Milloin varjoliitokurssille
Koulutamme uusia oppilaita aktiivisen toimintamme yhteydessä Tampereen seudulla. Uusia oppilaita otamme non-stop, teoriaopinnot voidaan aloittaa hyvin joustavasti. Ole rohkeasti yhteydessä, saat mielellään tulla seuraamaan koulutustamme. Parasta koulutusaikaa hinausharjoitteluun on kevättalvi, kun käytössä on järvien jäät. Luonnollisesti kesäkaudellakin koulutus onnistuu.
Koulutusorganisaatio
Koulutamme osana harrastusta, kun talveksi ja kesäilloiksi on kiva saada mielekästä tekemistä. Pidämme kurssit pienenä, jolloin teoriat on mahdollista käydä läpi järkevissä kokonaisuuksissa, eli aina muutaman tunnin oppitunteja/ilta. Teoriat voidaan näin pienellä porukalla opiskella myös ilman, että niihin käytetään vapaapäiviä tai viikonloppuja ja myös lentoharjoittelu menee sujuvasti ja ilman jonottamista. Hommaa tässä tavassa kouluttaa on aikalailla enemmän kouluttajalla, kun isossa kurssissa, mutta toisaalta aikataulut on helpompi sopia ja oppiminen on nopeampaa. Kurssiveloitus on privaattiopetuksesta huolimatta samassa linjassa muiden koulutuspaikkojen kanssa.
Koulutuksesta vastaa Hämeenkyrön Lentokerho Ry koulutuspäällikkönä Taavi Siitonen ja kouluttajina Juha Siren, Kimmo Helin ja Marko Sorvamaa. Kouluttajistamme Taavi toiminut kouluttajana vuodesta 2012 alkaen ja kouluttanut oppilaita vuosittain. Taavi on toiminut myös varjoliidon opettajakurssin vastuukouluttajana vuodesta 2018 ja oli myös yhtenä 5hengen työryhmässä, joka kirjoitti nykyään kaikkien kouluttavien kerhojen käytössä olevan varjoliito-oppaan. VARJOLIITO_OPAS Voit olla varma olevasi turvallisissa ja osaavissa käsissä koulutuksessamme. Juha ja Marko ovat keskittyneet vapaalentoon ja heillä on myös tandemkelpoisuus. Kimmolla vahva osaaminen myös moottoroidusta varjoliidosta.
Missä koulutamme
Teoriatunnit pidämme Tampereella tai Ylöjärvellä. Käytännön lentoharjoittelu on talvisaikaan Tampereen lähialueiden järvien jäällä ja kesäisin Hämeenkyrön lentokentällä, Jämijärven lentokentällä tai Teiskon lentokentälla.
Kurssin hinta
Ensisijaisesti rohkaisemme kurssilaisia hankkimaan omat varusteet, jolloin alusta asti saa opetusta sillä liitimellä, jolla sitten jatkossakin lentää. Jos sinulla on varusteet (valjaat, pelastusvarjo ja siipi) käytössä omasta takaa, niin kurssin hinta on 1450Eur ( 1950Eur kerhon kalustolla ). Avustamme varusteiden löytämisessä ja ehdoton edellytys onkin, että ne ovat aloittelijalle/koulutuskäyttöön sopivat. Kurssihinnasta säästetty raha on jo iso siivu hyvien käytettyjen varusteiden hinnasta, eli tämäon sinulle selvää säästöä. Voit maksella kurssin vaikka kahdessa erässä, eli silloin kun aloitetaan ja vaikka loput kun ollaan saatu ekat korkeat hinaukset vedettyä.
Kurssin sisältö ja kesto
Varjoliitokurssi koostuu teoriasta ja käytännön harjoittelusta. Teorioihin menee noin 20-30h ja nämä pidetään osittain ennen lentotoimintaa osittain sitten kun on jo ilmassa käyty. Käytännön harjoitukset sisältävät minimissään 45 lentoa, joista 40 on täysikorkuisia (150 – 1 000m ) hinauksia. Lisäksi aikaa käytetään lentotoiminnan yhteydessä ja erikseenkin ”maakäsittelyyn” eli liitimen hallintaan tuulessa ilman ilmaannousua.
Kesäkaudella ilma päivisin on lähes poikkeuksetta pyörteistä ja lentäminen vaatii kokemusta eikä oppilaalta onnistu. Toisaalta illat klo 18 jälkeen ovat usein loistavia harjoitteluun samoin kun aamut. Me kouluttajat olemme kesällä aika paljon ulkomailla lentämässä, mikä on hyvä huomioida. Kurssi itsessään on siis jo ihan samaa harrastamista, kun meillä muillakin. Ainoana erona se, että kurssin aikana et voi toimia ilman, että meistä kouluttajista joku on varmistamassa turvallisuutesi.
Tutustuminen lajiin ja koulutukseen
Tule mukaan katsomaan teoriatunneille tai lentoharjoituksiimme. Tandemin kyytiin tulokin on mahdollista, mutta aika sattumanvaraista.
Jos homma kiinnostaa niin pistä postia tai soittele:
Taavi Siitonen / Hämeenkyrön lentokerho ry Pj, Koulutuspäällikkö
+358 50 5003635
lentokerho.net@gmail.com
Juha Siren / kouluttaja
0400 908 722, xjuha.sirenx@gmail.com